-Tässä on talo, josta puhuin. Se ei ole liian suuri, muttei pienikään, se on lähellä kaupunkia ja mikä tärkeintä, se on laadukas.


Nainen katsoi hymyillen kiinteistönvälittäjään ja sanoi: -Otan sen.
-Noin vain? Kiinteistönvälittäjä kysyi ämillään.


-Tunnen, että se on hyvä talo. Miksi muuten tunnutte olevan talon ostamistani vastaan? Voi Barbara, ethän vain ole itse kiinnostunut talosta? Nainen kysyi kiusoittelevasti.


-En tietenkään ole talon ostamistasi vastaan, mutta ettei vain päätöksesi olisi liian hätiköity, neiti Mitchhavog?
-Mitchvagova, Vega Mitchvagova. Ostos ei ole liian hätiköity. Aloitan pian opiskelun, joten tarvin asunnon. Mitä sanot, tehdäänkö kaupat?


-Tehdään vain! Voit muuten muuttaa taloon heti. Annan vain avaimen ja talo oon teidän, Barbara sanoi tyytyväisenä kauppoihinsa. Vega otti avaimen hymyillen ja lähti taloa päin.


-Au revoir! Lähetä sekki sitten postissa! Hän huusi kiinteistönvälittälle ja astui sisään. -Viihtyisän näköistä, Vega totesi ja lähti kiertelemään talossa.


Kun Vega tuli keittiöön, huomasi hän sanomalehden pöydällä. "Suuri kaasuvuoto Blanchairin kaupungissa. Vuoto aiheutti joillekkin sairaalareissun. Yksi oli jopa kuolleena pari minuuttia allergiansa takia. Kukaan ei sairaalan ja poliisin mukaan kuollut."


Vega kiljaisi ja heitti sanomalehden maahan. Hän hengitti nopeasti ja peruutti nojaamaan seinään. Hänen mielessään alkoi pyöriä kuvia ja kuulua ääntä: "-Irti! piip piip piip... Uudestaan, 1,2, irti! Pulssi tuli takaisin." Niin, hän, Vega, oli saanut tuon erikoisen allergiakohtauksen ja joutunut teho-osastolle. lääkärit olivat sanoneet, kuinka onni oli, että potilas ei kuullut mitään, koska oman kuolemansa kuuleminen saattaisi aiheuttaa kauheita traumoja. Kuolemansa kuuleminen on aika mahdotonta, mutta jotenkin Vega oli sen kuullut.


Vega karisti ajatukset pois mielestään ja heitti sanomalehden takkatuleen. "Olisipa muistot yhtä helppo kadottaa." Vega ajatteli. Pian hän huomasi kuitenkin, että kello on jo paljon ja päätti mennä kylpyyn.


Yht´äkkiä alkoi kuitenkin kuulua kolinaa ja jyskytystä. Vega nousi äkkiä kylvystä ja laittoi alusvaatteet päälleen.


Sitten hän lähti varovasti keittiötä pitkin olohuoneeseen.


Hän kuitenkin pysähtyi keittiön nurkkauksen taa ja huusi valmiina ottamaan jalat alleen: -Kuka siellä? Kuului taas jyskytystä. Vega säpsähti, mutta huomasi, että ikkuna se vain oli ollut.


Hän jätti kylvyn sikseen ja meni makuuhuoneeseen. Vega kömpi sänkyyn ja painoi silmänsä kiinni. Hän alkoi nähdä unta.


-Äiti, äiti! Pieni tyttö huusi.
-Mikä hätänä Olivette? Nainen kysyi.
-Katsoin äsken peilistä ja siinä oli joku outo. Mene sinä katsomaan, tyttö sanoi ja hänen äitinsä hymyili.
-Minä menen. Tytön äiti, Nancy, sanoi ja meni peilin luo.


-Kulta! Kaikki hyvin. Peilissä ei ole ketään, Nancy raportoi. Olivette ilmestyi ja sanoi:


-Hyvä, nyt voin nukkua pelotta.


-Ei! Vega huusi ja nousi istumaan sängylle. -Pahaa unta. Hän päätti hakea vettä alakerrasta. Unessa oli ollut pelottavaa se, että Vegan syntymänimi oli Olivette ja hän näytti pienenä tuolta tytöltä. Hän oli jo portaiden luona, kun kuuli ääniä.


Vega meni alakertaan hiljaisin askelin. Jonkin varjo vilahti lattialla. Vega keräsi kaiken rohkeutensa ja kysyi ääni täristen: -Onko siellä joku?